Suomalaiset ja muut pohjoismaiset varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjaavat ja määrittävät asiakirjat edustavat sosiopedagogista näkemystä, jossa opetuksen yksilöityjä tavoitteita tai sisältöjä ei ole etukäteen määrätty. Opetuksen on tarkoitus rakentua lasten kannalta mielekkäiden aihepiirien ympärille ja myös menetelmien valinnan tulisi tukea heidän kasvuaan eettisiksi, hyvinvoiviksi ja oppimisesta innostuneiksi ihmisiksi.
Arvioinnin ja kehittämisen työkaluiksi asiakirjat määrittelevät dokumentoinnin ja siihen liittyvän yhteisen reflektoivan keskustelun. Arviointiin ja sen perusteella tapahtuvaan toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen tulisi osallistua niin lasten, vanhempien kuin varhaiskasvattajienkin. Millä edellytyksillä dokumentointi lunastaa lupauksensa demokraattisena ja voimakkaana kasvatuksellisena työkaluna, joka auttaa selvittämään asioiden merkityksiä, rakentamaan yhteistä ymmärrystä ja henkilökohtaista oppimista?
Dokumentit lasten ja aikuisten toiminnasta – valokuvat, videot, haastattelut, narratiivit, kirjaukset, kartat, piirrokset, maalaukset, veistokset ja äänitteet – ovat mediaa, joka välittää tunnelmia ja tietoja varhaiskasvatuksen arjesta. Dokumentoinnin prosessi voi olla tieteellisiä ja taiteellisia menetelmiä yhdistävää toimintaa, jossa dokumentteja tekevät lapset tai aikuiset voivat välittää omia näkemyksiään erilaisten tallenteiden kautta.
Kun tarkoituksena on kehittää pedagogiikkaa dokumentointimenetelmän avulla, tarkastellaan dokumentteja oppimisprosessin osana. Tällöin voidaan puhua pedagogisesta dokumentoinnista. Pedagoginen dokumentointi on ainutlaatuinen tapa tallentaa katoavia hetkiä, näkymättömiä prosesseja ja saada kiinni kysymyksiä, ongelmia ja pohdintoja, joiden varaan rakentaa lapsilähtöistä varhaiskasvatusta. Sen avulla eri sisällöistä, menetelmistä ja näkemyksistä on mahdollista muodostaa eteneviä kokonaisuuksia, jotka ovat jokaisen lapsen kasvun ja kehityksen kannalta henkilökohtaisia ja merkityksellisiä. Pedagoginen dokumentointi on arjessa tapahtuvan tutkimustyön väline, jonka avulla lapset ja aikuiset voivat selvittää itseään kiinnostavien asioiden ja ilmiöiden olemusta ja merkityksiä. Ryhmän toiminta rakentuu tuolloin arjessa ilmaantuvan opetussuunnitelman varaan. Yksi asia johtaa toiseen ja toinen kolmanteen, oli sitten teemana robotti, avaruus, minä ja me, ennen vanhaan, mutkia metsässä, romun uusi elämä tai mikä tahansa aihe, josta löytyy monenlaista tiedollista, taidollista ja taiteellista pureskeltavaa.
Varhaiskasvattajan dokumentointityö kohdistuu opetuksen ja oppimisen prosessiin. Hän selvittää, mistä lapset ovat kiinnostuneita ja mitä tarpeita, pelkoja ja vahvuuksia heillä on ja yhdistää saamansa tiedon arjen toimintaan pedagogisesti rakentavalla tavalla. Varhaiskasvattajan tehtävänä on valita kasvatustoimintaan teemoja, joilla on pedagogista ja elämyksellistä kantavuutta kaikkien ryhmän lasten näkökulmasta ja etsiä teeman sisältä alueita, joiden avulla jokaisen lapsen on mahdollista liittyä ja sitoutua projektiin ja tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi omien ajatustensa asiantuntijana. Eheyttäviä projekteja hahmotellessaan varhaiskasvattajat keskustelevat lasten, vanhempien ja toistensa kanssa dokumentoiden näitä keskusteluja. Lasten käsityksiä ja ominaislaatua kartoitetaan haastatteluilla, havainnoimalla ja dokumentoimalla heidän leikkejään ja liikkumistaan sekä heidän taiteellista, tiedollista ja sosiaalista toimintaansa. Lasten kanssa keskustellaan sekä ryhmänä että henkilökohtaisesti ja lasten ajatuksia kirjataan muistiin. Kun löydetään erilaisia merkityksiä ja näkökulmia, niistä keskustellaan yhdessä ja asioita kootaan yhteen kuvina ja muina teoksina.
Vähitellen kasvattajille alkaa muodostua näkemys teemasta, jonka ympärille toimintaa kannattaa lähiviikkoina rakentaa. Tätä pedagogisen dokumentoinnin prosessia ylläpidetään jatkuvasti toiminnan edetessä. Dokumentoinnin kutominen mukaan varhaiskasvatuksen verkkoon tekee sen käytön ajallisesti mahdolliseksi. Se ei ole entisten toimintatapojen päälle kirjottu koriste, vaan lanka, joka pitää kasassa ja uudistaa kudelmaa. Lapset puolestaan tutkivat elämää ja omaa oppimistaan dokumenttien avulla varhaiskasvattajan pedagogisessa ohjauksessa.
Pedagoginen dokumentointi tekee mahdolliseksi sen, että ainutlaatuiset oppimisen polut yhdistyvät vähitellen kokonaisuuksiksi. Asia johtaa toiseen, joka taas johtaa kolmanteen. Dokumenttien avulla lapset voivat kertoa toisilleen omista tutkimuksistaan, löytöretkistään ja kokeiluistaan, oppia muilta ja liittyä itseään kiinnostaviin tutkimusporukoihin. Tässä erilaisten kiinnostusten, löytöjen ja tarpeiden sekamelskassa pedagoginen dokumentointi auttaa säilyttämään opetuksen punaisen langan ja rakentamaan luovaan kaaokseen järjestystä, jonka avulla asioista saadaan ote. Dokumenttien reflektointi osana opetusta tekee mahdolliseksi sen, että lapset voivat kurkistaa toistensa todellisuuksiin ja pysyä mukana yhteisessä projektissa, vaikka kulkevatkin omaa oppimisen polkuaan.
Projekti on kuin tie, josta haarautuu monia polkuja ja dokumenttien avulla kaikki polut palaavat yhteiselle tielle kohtaamispaikkaan, jossa kokemuksia ja oppimista jaetaan. Projektin loppuessa matkan varrella kertyneistä dokumenteista koostetaan esimerkiksi kirja, näyttely, video, animaatio tai kuunnelma, joka kertoo yleisölleen tutkimusraportin tavoin, mitä tehtiin ja mitä löydettiin. Henkilökohtaiset oppimisen polut tallennetaan lapsen ja perheen omaan käyttöön esimerkiksi lapsen portfolioon, muistitikulle tai kunnan käyttämään pilvipalveluun.
Dokumentit eivät edusta yhtä totuutta, vaan dokumentoinnin prosessi on subjektiivinen, oli sitten kysymys valokuvien ottamisesta tai vaikkapa savityön muovailemisesta. Jokainen dokumentoija valitsee dokumentoinnin kohteet omista lähtökohdistaan käsin ja jättää jotakin dokumentoimatta. Kun dokumentteja reflektoidaan, koostetaan ja laitetaan esille, tehdään taas uusia valintoja. Jotakin korostetaan, jotakin jätetään ulkopuolelle tarkoituksellisesti, mutta myös vahingossa.
Dokumentointia käyttävän varhaiskasvattajan tulee hallita kriittinen medialukutaito ja kohdistaa myös lasten huomio siihen. Mikä on totta kenenkin näkökulmasta? Miltä eri asiat tuntuvat eri ihmisten mielestä? Jos dokumentoinnin prosessiin ei sisällytetä reflektointia, ollaan yhden ihmisen tulkintojen ja hänen todellisuutensa vankeja. Yhteinen keskustelu avaa ikkunoita ilmiöiden ja tapahtumien monipuolisempaan tulkintaan ja on olennainen osa lasten oppimisprosessia. Pedagoginen dokumentointi on keskustelua, neuvottelua, väittelyä ja asioiden merkitysten etsimistä. Koska pedagogisella dokumentoinnilla kajotaan ihmisten henkilökohtaisiin prosesseihin ja tehdään niistä näkyviä, tulee eettisyyteen ja salassapitomääräysten noudattamiseen kiinnittää erityistä huomiota kaikissa prosessin vaiheissa.
Varhaiskasvatusta ohjaavien asiakirjojen humaanista hengestä sekä oppimista, osallisuutta, sitoutumista ja luovuutta koskevista tutkimuksista huolimatta meillä elää vahvana ajatus, että aikuinen tietää parhaiten, mikä on lapselle hyväksi. Pedagogisen dokumentoinnin käyttäminen lapsilähtöisten projektien suunnittelun, tallentamisen ja arvioinnin välineenä ei tarkoita sitä, että tartuttaisiin kaikkiin syötteihin kirkasotsaisesti nyökytellen ja lempeästi hymyillen ja annettaisiin virran kuljettaa kritiikittömästi, koska ”lapset päättivät” tai ”lapset halusivat”.
Päinvastoin, dokumentoivan varhaiskasvattajan työ muuttuu entistä merkityksellisemmäksi ja monimutkaisemmaksi, koska hän pyrkii jatkuvasti selvittämään, miten pedagogiikka liitetään lapsen kannalta parhaalla mahdollisella tavalla hänen toimintaansa. Kun varhaiskasvattajat asettuvat yhteiselle tutkimusmatkalle lasten kanssa, myös heidän työnsä rikastuu. Yhteinen prosessi tuottaa dokumentoinnin kautta ainutlaatuista tietoa, jota ei olisi mahdollista saavuttaa muilla keinoilla. Tämän johdosta jokainen projekti on omanlaisensa luova prosessi, joka mutkittelee siihen osallistuvien ihmisten askelten mukaan. Kun aikaisemmin näkymättömät pedagogiset prosessit saavat uudenlaista näkyvyyttä tavoitteellisen dokumentoinnin kautta, kasvattajien ammatillinen itsearvostus kasvaa. Pedagoginen dokumentointi tarjoaa myös heille tilaisuuden havainnoida ja arvioida omaa ammatillista toimintaansa ja kehitystään.
Projektin polut. Projekti on kuin tie, josta haarautuu monia polkuja. Dokumenttien avulla tapahtuu polkujen kohtaamisia, jolloin jaetaan, arvioidaan ja suunnataan oppimista ja kokemuksia.
Lisätietoa:
Esimerkkivideo pedagogisen dokumentoinnin käyttämisestä Romutaideprojektin toteuttamisessa ja koostamisessa: https://www.youtube.com/watch?v=KNCwj-0LTiw
Alasuutari, M., Markström, A-M., Vallberg-Roth A-C. (2014). Assessment and Documentation in Early Childhood Education. Routledge.
Dahlberg, G., Moss, P. ja Pence, A. (2007). Beyond Quality in Early Childhood Education and Care. Languages of Evaluation. Routledge.
Onnismaa E.-L., Rintakorpi K. & Rusanen, S. (2014). ”Take a picture!” Children as
photographers and co-constructors of culture in early childhood education
environment. In H. Ruismäki & I. Ruokonen (Eds.) The 6th Journal of Intercultural
Arts Education – Voices for Tomorrow. Department of Teacher Education. Faculty of
Behavioural Sciences. University of Helsinki, pp. 35 – 48.
Rusanen, S., Kuusela, M., Rintakorpi, K., Torkki, K. (2014). Musta tuntuu punaiselta. Kuvataiteellinen toiminta varhaisiässä. Lasten Keskus.
Rintakorpi, K., Lipponen, L., & Reunamo, J. (2014). Documenting with parents and toddlers: a Finnish case study. Early Years Journal: An International Research Journal, 34, pp. 188 – 197. doi:10.1080/09575146.2014.903233