Marja Helander: Kuolan kukat

TEOS: Marja Helander – Kuolan kukat

Kenen luonto?

2014 | kesto 2:43

Kuolan kukat on stillkuvista ja timelapse-videoista yhdistetty yksikanavainen videoteos. Kuvastossa limittyvät päällekkäin sekä Kuolan niemimaan tehdasmaisemat että samoilta paikoilta poimitut ja kuivatut kukat. Lisäksi mukana on kuvia kasveista taiteilijan isän vanhasta herbaariosta.

Tietoa taiteilijasta

Marja Helander (s. 1965) on saamelainen valokuva- ja videotaiteilija. Hän valmistui Taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1999. Varhaisemmissa teoksissaan hän on käsitellyt omaa identiteettiään saamelaisen ja suomalaisen kulttuurin välissä. Viime aikoina hän on keskittynyt kuvaamaan Saamenmaan synkkiä jälkikolonialistisia maisemia ja havainnoimaan erityisesti globaalin kaivosteollisuuden ympäristöön jättämiä jälkiä. Luonnon ja ihmisen kohtaaminen ei ole sujunut harmonisesti, vaan pikemminkin tuhoisasti. Toisaalta Helanderin videoteokset ovat humoristisia ja tarkastelevat leikkisästi perinteisen saamelaisen elämäntavan ja modernin yhteiskunnan välistä ristiriitaa. Hänen lyhytelokuvansa Eatnanvuloš lottit – Maan sisällä linnut voitti Risto Jarva -palkinnon sekä kotimaisen kilpailun pääpalkinnon Tampereen elokuvajuhlilla 2018. Helander on osallistunut lukuisiin yksityis- ja ryhmänäyttelyihin ja hänen teoksiaan on hankittu useisiin kokoelmiin sekä kotimaassa että ulkomailla.

Avainsanat

Kasvit, kukat, kuolema, ilmansaasteet, ympäristöongelma, luonnon monimuotoisuus, luonto, ympäristö, kollaasi, valokuva, äänimaisema, time-lapse

Teokseen liittyvät tehtävät

Tehtävä: Kuolan kukat – Keskustelutehtävä
Tehtävä: Kuolan kukat – Kuvaustekniikka
Tehtävä: Kuolan kukat – Tiedonhankintatehtävä
Tehtävä: Kuolan kukat – Kasvitaulu
Tehtävä: Kuolan kukat – Ihmisen jälki luonnossa
Tehtävä: Kuolan kukat – Sanapilvi