Mitä monialaisuus ja ilmiöoppiminen tarkoittavat?
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) todetaan, että jokaisella oppilaalla tulee olla oikeus osallistua lukuvuoden aikana ainakin yhteen monialaiseen oppimiskokonaisuuteen. Käytännössä tämä tarkoittaa eri oppiaineiden yhteistyössä järjestämää teemallista kokonaisuutta. Myös esiopetuksen puolella ja varhaiskasvatuksessa henki on samankaltainen eli oppimisessa ja opetuksessa pyritään entistä enemmän erilaisten tiedon-, taidon- ja taiteenalojen yhteistyöhön.
Monille kasvattajille monialainen opetus on varsin tuttua jo vanhastaan. Etenkin varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa asioita on aina osattu katsoa laaja-alaisesti. Ympäristökasvatus on hyvä esimerkki aihepiiristä, jossa on yhdistetty lukuisia erilaisia näkökulmia. Taidekasvatuspainotteisesta ympäristökasvatuksesta on hienoja toteutusesi- merkkejä etenkin varhaiskasvatuksen kentällä. Joistakin hyvistä eheyttävistä kokemuksista huolimatta suomalainen koulu kokonaisuudessaan on kuitenkin pitkään säilyttänyt hyvin ainejakoisen lähestymistavan oppimiseen. Siksi on tärkeää, että monialaiset oppimiskokonaisuudet ovat uudessa opetussuunnitelmassa kaikkia oppilaitoksia ja opettajia velvoittavia, eivät vapaaehtoisia.
Monialaisesta oppimisesta käytetään useita likipitäen samaa tarkoittavia ilmaisuja. Esimerkiksi ilmiöoppiminen, projektioppiminen, tiedonalalähtöinen eheyttäminen, eheyttäminen, integroiva oppiminen, teemaoppinen ja design-suuntautunut oppiminen (DOP, design orientated project) ovat kaikki hieman eri asioita korostavia oppimisen suuntauksia, mutta yhteistä niille kaikille on pyrkimys laaja-alaiseen monialaisuuteen. Oikeastaan ei ole niin väliä, mitä ilmaisua käytetään, olennaisempaa on itse prosessi ja tavoite ottaa haltuun laajempia kokonaisuuksia.
Monialaisuus pitää sisällään kaikkien mahdollisten tiedon-, taidon- ja taiteenalojen eheyttämisen. Kyse ei siis ole vain joistakin oppiaineista, vaan pikemminkin pyrkimys on yhdistellä mahdollisimman monipuolisesti erilaisia tiedollisia ja menetelmällisiä näkökulmia. Tästä syystä taiteilla on hyvin paljon annettavaa monialaisessa oppimisessa. Oppiminen syvenee, kun asioiden tarkasteluun saadaan mukaan mahdollisimman paljon kokemuksellisuutta, elämyksellisyyttä, yhdessä tekemistä sekä asioiden sitomista oppijoiden omaan arkeen. Tässä taidekasvatuksella, jossa kokemukset ja merkitykset ovat olennaisia, on paljon annettavaa.
Kaikki lähtee lasten ihmettelystä ja kysymyksistä
Ilmiöoppimisessa tarkasteltavana ja tutkittavana on jokin yhteisesti valittu ilmiö tai teema. Oppimisprosessin alussa opettaja ei kerro valmiiksi, mitä ja miten tutkitaan ja toimitaan, vaan jättää tilaa oppijoiden ihmettelylle ja uteliaisuudelle. Prosessin alussa lapset saavat kertoa ennakkokäsityksistään ilmiöstä sekä esittää monenlaisia kysymyksiä ja tehdä ehdotuksia siitä, mitä varsinaisesti lähdetään selvittämään yhdessä. Mahdollisuus vaikuttaa oppimisen kohteeseen lisää luonnollisesti opiskelun motivaatiota. Keskustelun ja ideoinnin tukena voidaan käyttää esimerkiksi kuvia tutkittavasta ilmiöstä. Samalla kun pohditaan, mitä lähdetään tutkimaan, mietitään myös, miten asiaan voidaan tutustua. Esimerkiksi jos tutkittava aihe on ”Millainen on oman kotikaupungin arkkitehtuuri”, mietitään yhdessä, millä eri tavoin asiaa voidaan selvittää ja dokumentoida. Tässäkin vaiheessa annetaan tilaa lasten omille toiveille ja ajatuksille. Ilmiötä voi selvittää monin eri tavoin, esimerkiksi valokuvaamalla, videoimalla, haastattelemalla, tietokirjoihin tutustumalla, itse havainnoimalla jne.
Oppiminen on yhdessä tekemistä
Kun ilmiön aihe ja kysymyksenasettelu sekä tutkimisen ja tekemisen tavat on selvitetty, on varsinaisen toiminnan vuoro. Ilmiöopiskeluun liittyy kiinteästi yhdessä tekeminen. Myös tulosten hankinta ja esittäminen sekä erilaiset dokumentoinnit tehdään yhdessä. Opettaja voi yhdessä oppilaiden tai ryhmänsä kanssa päättää, millaisissa pienryhmissä toiminta kannattaa toteuttaa. On mahdollista, että kaikki pienryhmät selvittävät samoja kysymyksiä tutkittavasta ilmiöstä tai niille voidaan jakaa omia erityiskysymyksiä, joihin ne hankkivat vastauksia. Ilmiöopiskelussa kenenkään ei tarvitse tietää asiasta etukäteen mitään ja siksi koko ryhmän yhteinen ihmettely ja asian selvittäminen on arvokasta.
Vaikka ilmiöprojekteissa vastuu oppimisesta siirtyy aiempaa enemmän oppijoille itselleen, on opettajan rooli prosessissa hyvin merkityksellinen. Ilmiöopiskelussa on vaarana, että opiskelijat saattavat innostuvat jostakin ilmiökokonaisuuden kannalta marginaalisesta asiasta. Joskus tämä on ihan sallittua ja voi tuottaa mielenkiintoista uutta tietoa, mutta toisinaan saatetaan harhautua liiaksi tutkittavasta teemasta. Opettajaa tarvitaan ohjaamaan ja auttamaan tiedon hankinnassa, koos- tamisessa ja erilaisten menetelmien käyttämisessä. Haasteena voi myös olla, että oppijoille jää ilmiökokonaisuudesta pirstaleinen käsitys, jos on keskitytty vain johonkin rajattuun näkökulmaan. Opettajan tehtävänä on varmistaa, että ilmiön käsitteet hahmottuvat oikein ja hierarkkisesti. Opettaja kokoaa asioita yhteen ja auttaa eheän kokonaisuuden luomisessa myös tiedollisesti.
Taide ja tiedollinen ymmärtäminen tukevat toisiaan
Parhaimmillaan ilmiöopiskelussa yhdistyvät monialaisesti sekä tieteen että taiteen näkökulmat. Taidekasvatuksen keinot soveltuvat tiedonhankintaan, mutta erityisesti ilmiön oppimistulosten havainnollistamiseen ja esittämiseen. Ilmiöopiskelun yksi keskeinen piirre onkin, että oppimisen tuloksia esitellään muille erilaisin keinoin ja oppimisen tuloksena on jonkinlainen tuotos. Perinteiseen yksilökeskeiseen oppimisprosessiin verrattuna ilmiöoppiminen korostaa jaettua oppimista tekemisen ja erilaisten tieteellisten tai taiteellisten tuotosten kautta. Opittua jaetaan, eikä se jää ainoastaan yksittäisten oppijoiden käyttöön ”pään sisälle”.
Monialaisen oppimisen tavoitteena on, että projekteihin osallistuvat mahdollisimman monet eri tiedon-, taidon- ja taiteenalat sekä koulun oppiaineet. Tämä ei tarkoita, että kaikkien aineiden tarvitsee osallistua samanaikaisesti samaan projektiin. Kouluissa olisi kuitenkin huomioitava kaikkien oppiaineiden anti ilmiöopiskelulle. Ei kannata pelätä vaikkapa matematiikkaa tai fysiikkaa, vaan yhdistellä eri tiedon-, taidon- ja taiteenaloja ennakkoluulottomasti. Näin voi syntyä jotain uutta ja ennakoimatonta, ja myös taide saattaa saada uudenlaisia merkityksiä ja toteuttamistapoja.
Kun oppiminen tuottaa elämyksiä, iloa ja uutta ymmärrystä
Merkitykselliset oppimiskokemukset eivät välttämättä ole vaivattomia, mutta yleensä ne tuottavat iloa ja jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Kokemukset lasten ja nuorten ilmiöoppimisesta osoittavat, että erityisesti oppimisen motivaatio lisääntyy, kun he pääsevät itse tekemään, valitse- maan työtapoja ja myös määrittelemään oppimisen kohteita. On tärkeää, että jo pienten lasten oppimiskokonaisuuksissa annetaan oppimisesta vastuuta oppijoille itselleen. Taidekasvattajat voivat olla tässä tärkeäs- sä roolissa ja kannustaa muita opettajia, sillä heillä on monesti kokemusta erilaisten lapsilähtöisten projektien toteuttamisesta jo entuudestaan. Monialaisten oppimiskokonaisuuksien haaste taidekasvattajille ei välttämättä olekaan ilmiöoppimisen lähestymistavoissa, vaan uudenlaisen monialaisen yhteistyön toteuttamisessa yhdessä kaikenlaisten ja kaikkien oppiaineiden opettajien kanssa. Parhaimmillaan ilmiöopiskelussa yhdistyvät hyvin ennakkoluulottomasti erilaiset näkökulmat. Siksi myöskään taidekasvattajat eivät saa jäädä toimimaan keskenään, vaan yhteistyöhön on kannustettava yli ainerajojen.
Varhaiskasvatuksen puolella toimitaan monialaisesti jo parhaillaan ja esi- ja perusopetuksessa uudet opetussuunnitelmat tulevat käyttöön vuonna 2016. Tällöin jokaisessa Suomen koulussa tulee toteuttaa laaja- alaisesti monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Olisi erityisen mielenkiintoista koota näistä projekteista laajempaakin tietoa ja saada käsitys, mil- laisia innostavia uusia oppimismenetelmiä ja -kokonaisuuksia Suomessa tehdään vaikkapa viiden vuoden kuluttua. Selvää on, että taiteella tulee olla niissä keskeinen rooli.
Lue lisää:
Cantell, H. (2015). Näin rakennat monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Jyväskylä: PS-kustannus.