Median vaikutus lapsen todellisuuskuvaan – Anu Mustonen

Kuvamedia on tehokas vaikuttaja, sillä kuva ja ääni toimivat sanallisen viestin ja myös muistin vahvistajina. Medialla on suuri todellisuuskäsityksiä muovaava voima (Anastasio et al. 1999). Mitä samansuuntaisemmin eri mediaesitykset kertovat maailmasta, sitä voimakkaampi on vaikutus todellisuuskuvaan. Media voi vääristää käsityksiä erityisesti ylikorostaessaan joitain asioita tai näkökulmia, kuten seksuaalisuutta, väkivaltaa tai sukupuolistereotypioita. Medialla on toki mahdollisuus luoda positiivisiakin malleja, kuten Pikku Kakkosen jäistäpelastautumis-animaatiot, opetuspelit tai urheiluidolit ovat todistaneet. O’Keeffe (2011) on osoittanut, että media – ja jopa fiktiivinen media – voi innostaa lapsia tutkijan uralle antamalla kiehtovia malleja tiedemaailmasta.

Median ja maailman yhteydet hahmottuvat vähitellen

Kuvamedia näyttäytyy alle 2-vuotiaalle taaperolle muotojen, hahmojen, kielen ja musiikin virtana. Kun kolmiulotteinen havaitseminen ja kielitaito kehittyvät toisen elinvuoden aikana, lapsi alkaa mieltää median ja todellisen maailman yhteyksiä. Pikkulapsi saattaa pelästyä erityisesti yksittäisiä, voimakkaita ääniä tai kuvia. Leikki-ikäinen, eli 3–5-vuotias alkaa ymmärtää, että media voi esittää sekä totta että satua. Tässä iässä mielikuvitus on värikästä ja tarinat kiehtovat. Ajattelu on mustavalkoista ja kerronta avautuu selkeiden hyvä–paha-asetelmien avulla. Pysyvyyden (2. ikävuodesta alkaen) ja säilyvyyden (5. ikävuodesta alkaen) käsitteiden ymmärtäminen auttaa kokonaisen juonen ymmärrystä ja tulkintakykyä. (Katsaus aiheeseen; ks. Salokoski & Mustonen, 2007.)

Kun kaoottinen maailma alkaa jäsentyä ja syy-seuraussuhteet hahmottuvat, lapsen maailmankuva avartuu ja myös pelot vähenevät. Pienet lapset pelkäävät yhtä lailla fantasiahahmoja kuin uutiskuvia, mutta leikki-iän jälkeen pelot siirtyvät realistisempiin sisältöihin. Pienelle lapselle sota- ja katastrofiuutiset eivät ole välttämättä niin pelottavia kuin koululaiselle, joka ymmärtää pitkiäkin sanallisia viestejä. Pikkulapselle media tuottaa yleisimmin ohimeneviä pelkotiloja, mutta tulkintakyvyssään edennyt varhaisnuori saattaa kärsiä pidempiaikaisesta ahdistuksesta. Kehittyneemmät pelot edellyttävät fantasian ja todellisuuden erottamista ja abstrakteja uhkia, kuten sota tai luonnonvarojen tuhoutuminen.

Pelot määrittyvät sen mukaan, miten mahdolliseksi televisiossa nähty arvioidaan toteutuvan omassa elämässä. Lapsille rajuimpia kokemuksia ovat omanikäisillä nähty kärsimys sekä eläimiin ja perheisiin kohdistettu väkivalta. Varhaisnuoria pelottavat myös visuaalisesti vähemmän dramaattiset konfliktit ja luonnontuhot, koska he kykenevät pohtimaan tapahtumien kauaskantoisia seurauksia. Kehityksen myötä lapsi oppii hallitsemaan pelkoja puolustusmekanismeilla, esimerkiksi kieltämisen (”tuo ei ollut totta”) ja älyllistämisen (”tämä ei voi tapahtua Suomessa”) keinoin.

Media minäkuvan peilinä

Tulkintataidot kehittyvät suurin harppauksin kouluiässä, jolloin roolinottotaidot kehittyvät ja lapsi oppii hahmottamaan maailmaa sisäistyneiden mallien ja mielikuvien kautta. Hän oppii tunnistamaan median lajityyppejä niiden realistisuuden mukaan sekä erottamaan mainokset muusta aineistosta. Tärkeä mediataito saavutetaan siinä vaiheessa, kun mediasisällöt ymmärretään valikoiduiksi ja tuotetuiksi esityksiksi, eikä ”ikkunana todellisuuteen”.

Haastavia tulkinnan kohteita ovat mainonnan epäsuorat keinot, kuten tuotesijoittelu tai median lajityyppien sekoittuminen, kuten tosi-tv. Tuotesijoittelu tarkoittaa sitä, että tuote sijoitetaan esille elokuviin, tietokonepeleihin ja muihin medioihin maksua vastaan. Näin tuote yritetään saada katsojan mieleen vaivihkaa. Kaikkein vaikeimpia tunnistettavia ovat internetin suostuttelevat sisällöt, joita aikuistenkin on työlästä erottaa mainoksiksi. Mitä nuorempi lapsi on kyseessä, sitä enemmän hänen tulkintansa mediasta välittyvät läheisten ihmissuhteiden, erityisesti vanhempien tulkintamallien välityksellä. Nuoruusiässä vertaisryhmän vaikutus tulkintoihin korostuu. Alakoulun yläluokkalainen osaa arvottaa ja kyseenalaistaa mediasisältöjä, tulkita stereotypioita ja arvioida mediasisältöjen realismia melko itsenäisesti.

Medialla on keskeinen rooli identiteettityössä, sillä se tarjoaa monenlaisia tyyliympä- ristöjä, arvoja, idoleita ja roolimalleja, joita vasten peilata omaa minäkuvaa. Identiteetin peilaamisen kannalta ei ole väliä, ovatko mediasisällöt sepitettyjä vai realistisia. Media vaikuttaa voimakkaasti myös käsityksiin eri ihmisryhmistä ja ammattikunnista sekä myös käsityksiin siitä, millaisia ovat menestyvät ja suositut lapset ja nuoret. Nettimaailmassa nuoret voivat leikkiä virtuaali-identiteeteillä ja luoda omia roolihahmojaan. Kokeilujen kautta voi harjoitella itseilmaisun eri muotoja ja saada palautetta muilta nuorilta. Mediataitoja kannattaa harjoitella sekä viestien vastaanottajana että tuottajana. Lapsille voidaan esimerkiksi antaa tiedonhankinnan tehtäviä, keskustella päivän uutisaiheista tai vangita palasia maailmasta piirtäen, videoiden tai valokuvaten. Mediaesitysten itse tekeminen on tehokkainta mediakasvatusta. Koulussa tämä voi olla juhlaesitysten tuottamista, luokkalehden toimittamista tai oman musiikkivideon tekemistä.

MEDIAKASVATUKSEN ASKELMAT

1. Faktan ja fiktion erottaminen
2. Mainosten ja muiden vaikutusyritysten erottaminen
3. Tiedon hankinnan ja varastoinnin taidot, tiedon varmentaminen useita tietolähteitä käyttämällä
4. Itsenäiset ja kriittiset tulkintataidot

Lähteitä:

Anastasio, P.A., Rose, K.C. & Chapman, J. (1999) Can the Media Create Public Opinion? A Social-Identity Approach. Current Directions in Psychological Science 8,5 (Oct 1999) 152–155.

Mustonen, A. (2001) Mediapsykologia. Helsinki: WSOY.

Salokoski, T. & Mustonen, A. (2007) Median vaikutukset lapsiin ja nuoriin – katsaus tutkimuksiin sekä kansainvälisiin mediakasvatuksen ja -säätelyn käytäntöihin. Mediakasvatusseuran julkaisuja 2/2007.

O’Keeffe, M. (2010) Media and the making of scientists. PsoQuest Information & Learning. Kuvat: Pirjetta Brander: Single Room

Anu Mustonen on mediapsykologiaan erikoistunut psykologian tohtori, joka toimii yhteysjohtajana Jyväskylän yliopistossa. Hänen asiantuntija-alojaan ovat mediapsykologia ja mediakasvatus. Hän on Valtion kuvaohjelmalautakunnan jäsen ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton liittovaltuuston 2. varapuheenjohtaja.